Valitut
“Teknomummi” haastaa kanssaseniorit ottamaan netin haltuun.

Netissä senioreiden asiat hoituvat nopeasti ja sujuvasti, ainakin jos kysytään Helinä Kanniselta, joka kuulostaa jo nuoremmankin nettikäyttäjän korvaan todelliselta gurulta. Sen verran hengästyttävä on tämän seniorin into uutta teknologiaa kohtaan.
”Minulta löytyy älypuhelin, tabletti, älykello ja kaikki mahdolliset sovellukset. Vielä vähän aikaa sitten pelasin esimerkiksi Pokemon GO:ta lapsenlapsieni kanssa. Luen kaikki lehdet tabletilta, koska ne ovat edullisempia eikä vanhoja lehtiä tarvitse kantaa ulos”, Helinä listaa.
Lapsenlapset ovat nimenneet Helinän teknomummiksi, koska tämä menevä ja iloinen isoäiti innostuu kaikesta digitaalisesta ja uusien sovellusten testaamisesta.
”Tästä on tullut minulle harrastus. Haluan pysyä maailman menossa mukana ja minusta on hienoa, että jatkuvasti löytyy uutta opittavaa.”
Miksi kävellä asioille, jos se hoituu verkossa nopeammin?
Klarnan alkukesästä teettämän tutkimuksen mukaan moni seniori toivoisi enemmän tukea läheisiltään esimerkiksi verkko-ostosten tekemistä varten. Varttuneemmalle netin käyttäjälle kitkaa saattaa aiheuttaa esimerkiksi huolet tietoturvallisuudesta. Helinän mielestä sujuva netin käyttö tekee päivittäisten asioiden hoitamisesta helpompaa, minkä takia myös senioreiden kannattaa tietää perusasiat.
”Mielestäni digitaaliset perustaidot ovat välttämättömiä. Varsinkin viime kevään aikana minulla oli paljon asioita hoidettavana, mutta mihinkään ei oikein saanut mennä ja palvelupisteiden aukioloaikoja rajoitettiin. Onneksi kaikki asiat vakuutuksista huonekaluostoksiin voi hoitaa netissä oman kodin rauhassa”, Helinä toteaa.
Keväällä Helinä aloitti kotinsa uudelleensisustamisprojektin, missä verkkokaupat ja Klarna ovat olleet suuri apu.
”Löysin Klarnan kevään aikana, mikä on tehnyt nettiostoksista entistä helpompaa. Kun tuotteen tilaa laskulla, voi ensiksi hiukan katsoa millainen tuote sieltä tulee ja maksaa vasta sitten 14 päivän sisällä. Kun olen maksanut laskun, Klarna kuittaa rahojen tulleen perille, mihin olen hyvin tyytyväinen. Nykyään jos näen Klarnan logon verkkokauppojen nettisivulla, minulla on luottavainen olo ja olen suositellut sitä myös muille.”
“Ei sitä opi, jos ei kysy”
Oppiminen hidastuu vanhemmalla iällä, mutta myös nuoret joutuvat jatkuvasti opettelemaan uusia asioita. Sama sääntö pätee Helinän mukaan myös senioreihin – jos ei ymmärrä, niin täytyy kysyä!
”Vanhemmalla iällä voi olla korkeampi kynnys pyytää muiden apua, vaikka uskon monen haluavan oppia uusia taitoja. Monet ystävättäreni luulevatkin, että minulla on sisäsyntyiset digitaaliset taidot, mutta kyse on loppujen lopuksi vain opettelemisesta. Minä osaan kysyä, koska eihän sitä muuten opi.”
Minkä neuvon Helinä sitten antaisi kanssasenioreille verkon ihmeellisillä vesillä kahlailuun? No ensinnäkin sen, ettei nettiä ainakaan kannata pelätä.
”Kannattaa aloittaa tutustumalla eri verkkosivuihin ja sovelluksiin. Jos aloitus tuntuu vaikealta, pyydä apua esimerkiksi perheenjäseneltä tai ystävältä. Usein apua ei kehdata pyytää, vaikka läheiset tulisivat mielellään apuun. Kehottaisin myös nuorempaa sukupolvea kysymään vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan haluavatko he apua”, Helinä lisää.