Klarnan kesän 2020 verkkokauppapulssin* mukaan suomalainen verkkokauppa kasvoi keväällä tiukkojen koronarajoitusten aikaan vahvasti, ja myynti on jatkunut hyvänä myös kesän yli. Verkkokauppapulssi on koostettu Klarnan ostodatasta yli 6 000 suomalaista verkkokaupasta.
Vaikka verkkokaupan myynti onkin laskenut hiukan kevään rajusta kasvukaudesta, on selvää, että verkkokauppa on kokenut todellisen pyrähdyksen. Todennäköisesti myös monet heistä, jotka tekivät ensimmäisiä verkko-ostoksiaan keväällä, jatkavat ainakin osittain ostosten tekoaan verkossa. Jos trendi seuraa aiempia vuosia, on todennäköistä, että suomalaisten verkkokauppojen myynti jatkaa kasvuaan taas elokuussa.
Maantieteellisesti tarkasteltuna suomalaiset käyttivät henkilöä kohden eniten rahaa verkko-ostoksiin Uudellamaalla ja maan pohjoisosissa eli Lapissa, Kainuussa, Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäksi verkkokaupasta ostetaan enemmän pienemmissä kunnissa, kuten Muoniossa, Tammelassa ja Enontekiöllä. Vain neljännes Suomen kahdestakymmenestä suurimmasta kaupungista ostaa enemmän verkossa kuin keskivertosuomalainen.
Suomalaiset panostivat kesällä autoiluun, koruihin ja erotiikkatuotteisiin
Alkuvuoteen verrattuna suomalaiset ovat panostaneet kesä-heinäkuussa enemmän autoiluun sekä ostaneet enemmän koruja, laukkuja, kelloja ja aurinkolaseja. Keväällä suurta kasvua nähnyt koti- ja puutarhatuotteiden kategoria kasvoi vielä kesäkuussa. Heinäkuussa sen sijaan eniten kasvaneiden tuotekategorioiden listalle nousi erotiikkatuotteet.
Ulkomaanmatkailun vähentyminen on todennäköisesti tarkoittanut monille matkabudjetin käyttämistä kotimaassa. Näin ollen ei ole mahdoton ajatus, että osa rahasta on käytetty itsensä hemmotteluun. Tämä voisi myös selittää eroottisten tuotteiden myynnin piristymisen kesällä.
Karkeasti jaoteltuna eteläisessä Suomi on kesän aikana panostanut vaatteisiin, jalkineisiin ja elektroniikkaan, kun taas maan keski- ja pohjoisosissa on ostettu autoiluun sekä urheiluun ja vapaa-aikaan liittyviä tuotteita. Nämä tuotekategoriat ovat nostaneet eniten suosiotaan kyseisillä alueilla kesä- ja heinäkuussa verrattuna keskimäärin suomalaisen ostokäyttäytymiseen.
Suosituimmat tuoteryhmät maakunnittain*

*Ostoksia maakunnissa on verrattu keskimääräisen suomalaisen verkkoostoksiin. Luettelossa näkyy se tuotekategoria, joka on nostanut suhteessa eniten suosiotaan kesä- ja heinäkuussa verrattuna keskimäärin suomalaisen ostokäyttäytymiseen.
Maanantai syrjäytti kesällä sunnuntain suosituimpana shoppailupäivänä
Kesällä arkipäivät maanantaista torstaihin nostivat suosiotaan ostospäivinä verrattuna sunnuntaihin, jotka on yleensä ollut suosituin päivä tehdä verkko-ostoksia. Kesällä suomalaiset tekivät jopa 65 % enemmän ostoksia maanantaisin verrattuna lauantaihin, joka on verkkokaupan myynnin kannalta viikon huonoin päivä. Vuorokaudenajoista eniten suosiotaan nettiostosten tekemisessä nostivat aamuyön tunnit, aikainen aamu ja aamupäivä (03.00–12.00). Myös mobiilissa tehtyjen ostosten määrä on kasvanut kesällä yhdeksällä prosentilla.
Lisätietoja:
Klarna Press Office, press@klarna.com
* Klarnan verkkokauppapulssi pohjautuu Klarnan ostodataan yli 6 000 suomalaista verkkokaupasta. Katso raportista tarkempaa tietoa ostokäyttäytymisestä Suomen 20 suurimmassa kunnassa sekä tilastot kunnista, joissa ostetaan eniten verkossa ja joissa verkkokaupan kasvu on ollut suurinta.