Apr 22, 20212 min. lukuaika

Pienillä teoilla eettisemmäksi kuluttajaksi

Tekijä Linnea Erkamo

Tavoillamme ja teoillamme on suora vaikutus maapallomme hyvinvointiin. Planeettamme hyvinvointi taas vaikuttaa vahvasti sekä meidän että jälkeläistemme tulevaisuuteen. Vaikka kuinka katsoisimme ajatuksia herättäviä luontodokumentteja ja lukisimme ajankohtaisia uutisia ilmastonmuutoksesta, pelkkä tietoisuus ei auta muutoksen aikaansaamisessa. Tarvitaan konkreettisia tekoja ja sitoutumista niin, että yksittäisistä teoista tulee tapoja. Hyvä alku eettisemmälle elämäntavalle on omien kulutustapojen huomioiminen.

Sillä, miten kulutamme rahaa on välitön yhteys ympäristöömme. Muutoksen aikaansaaminen alkaa siis jo siitä, että mietit mihin tuotteisiin tai palveluihin varasi laitat. Kukaan ei tietenkään voi olla täydellinen ympäristösankari, mutta jos jokainen meistä näkee edes hieman vaivaa omien kulutustottumuksiensa eettisyyden eteen, olemme jo askeleen lähempänä turvallisempaa tulevaisuutta.

Myös me Klarnalla haluamme tehdä osamme planeettamme puolesta. Siksi tarjoammekin nyt sovelluksessamme hiilijalanjälkilaskurin, jolla käyttäjä voi helposti tarkistaa ostostensa hiilijalanjäljen. Laskuri on kehitetty osana hanketta, jossa pyritään lisäämään tietoisuutta CO2 -päästöistä. Mikäli laskuri ei vielä näy ‘Oma Klarna’ välilehden alla sovelluksessa kannattaa kokeilla sovelluksen päivittämistä.

Miten helposti ilmastoeettisemmäksi shoppailijaksi? 

Kulutuskatsaus on hyvä aloittaa esimerkiksi ruokakuluista. Ruokaan menee välttämättä melko suurikin osa tuloistasi, mutta kauppalaskua voi silti pienentää eettisillä valinnoilla. Kokeile vaikka täyttää puolet ostoskoristasi kasviksilla ja hedelmillä. Kasvispainotteinen ruokavalio ei ole hyväksi pelkästään ympäristölle, vaan myös lompakkosi kiittää varmasti. Myös edulliset, punaisilla alennuslapuilla merkityt raaka-aineet kannattaa hyödyntää ruoanlaitossa, sillä muuten ne päätyvät mitä luultavimmin kaatopaikalle.

Entä kuinka huomioida eettisyys vaateostoksilla? Vastuullisen kuluttajan ei tarvitse metsästää joka ikistä vaatekappaletta kirpputorilta tai lopettaa vaatteiden ostamista kokonaan. Olennaista on se, että hankit aikaa kestäviä laatutuotteita harvemmin. Panosta kerran, nauti pitkään. Voit myös opetella korjaamaan vaurioituneita vaatteissasi sen sijaan, että suuntaisit heti vaatekaupoille ostamaan uutta. Mikäli etsit päällepantavaa fiinimpiin erityistilaisuuksiin, kuten häihin tai iltapukujuhliin, kannattaa katsastaa myös vaatelainaamojen valikoimat.

Myös pienemmät ostokset, kuten kulmakuppilasta haettu take-away kahvi, kuormittavat pitkällä juoksulla ympäristöä huomattavasti. Jos vaikka nappaat kahvilasta tai kioskista kahvin mukaan kolme kertaa viikossa, kokonaisen vuoden aikana kulutat yhteensä 156 kertakäyttökuppia. Ota siis vastuullisuus huomioon myös päivittäisessä kulutuksessasi, esimerkiksi pyytämällä take-away kahvi uudelleenkäytettävään termosmukiin. Useissa kahviloissa uudelleenkäytettävää mukia käyttävät asiakkaat palkitaan myös pienellä alennuksella!

Kuten yllä mainitut esimerkit havainnollistavat, on ympäristöasiat hyvä pitää mielessä ostoksia tehdessä. Sen lisäksi, että edistät eettisillä kulutustavoilla maapallomme hyvinvointia, säästät usein myös pitkän pennin tuloistasi.

Hyvä omatunto ja paksumpi lompakko, melko mainio kombo vai mitä?