6. lokak. 20203 min. lukuaika

Klarna tutki suomalaisten ostokäyttäytymistä urheiluverkkokaupoissa.

Mikaela Kaulbars-Staudinger

Tekijä Mikaela Kaulbars-Staudinger

Ulkoilma- ja liikuntatarvikkeita ostetaan sunnuntai-iltaisin ja Lappilaiset ostavat niitä eniten – Klarna tutki suomalaisten ostokäyttäytymistä urheiluverkkokaupoissa.

Klarnan tuoreen datan mukaan koronapandemia lisäsi suomalaisten intoa harrastaa liikuntaa kotona ja ulkona. Tämä on motivoitunut suomalaisia ostamaan myös liikuntaan liittyviä tuotteita verkosta: 26 prosenttia suomalaisista, jotka ostivat vuoden 2020 aikana tuotteita verkkokaupoista ostivat liikuntatuotteita. Eniten liikuntatuotteita ostetaan Lapissa – ja suosituin päivä niiden hankintaan on sunnuntai.

 

Jopa 41 prosenttia Klarnan tutkimukseen vastanneista kertoi harrastaneensa liikuntaa tavallista enemmän ulkona ja kotona koronapandemian aikana. Tämä on lisännyt urheiluverkkokauppojen suosiota, sillä yli puolet (64 %) enemmän liikuntaa harrastaneista osti koti- ja ulkoliikuntaa varten urheilutarvikkeita, kuten vastuskuminauhoja, käsipainoja ja lenkkitossuja. Klarnan datan mukaan suosituin päivä tehdä liikuntatuotehankintoja on sunnuntai kello 19-20.

 

“On todella hienoa huomata, että suomalaiset ovat löytäneet myös positiivista käsillämme olevasta tilanteesta ja päättäneet nauttia enemmän Suomen upeasta luonnosta tilanteen . Laadukkaiden tarvikkeiden avulla koti- ja ulkotreeneistä voi saada entistä antoisamman tuntuista”, toteaa Klarnan Suomen markkinointijohtaja Jannica Nyman. “Maanantait ovat uuden alun päiviä, joten en ole yllättynyt, että sunnuntai-illat ovat hyvä hetki treenituoteostoksille.”

 

Ulkona olo on erityisesti lisääntynyt koronapandemian vaikutuksesta, sillä 58 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kertoi viettäneensä enemmän aikaa ulkona pandemian aikana. Hieman alle kolmannes (30 %) enemmän aikaa ulkona viettäneistä kertoi myös ostaneensa enemmän ulkoilutarvikkeita verkosta. Myös Klarnan yhteistyökumppani Scandinavian Outdoorin markkinointipäällikkö Kuutti Haapanen on huomannut samanlaista kehitystä:

 

“Ulkoilutarvikkeiden suosio on nähnyt selvää kasvua myös meidän verkkokaupassamme tämän vuoden aikana. Uskoisin, että tämä osittain johtuu koronapandemian tuomista rajoituksista. On ollut hienoa nähdä miten ihmiset ovat lähteneet runsain joukoin retkeilemään kevään ja kesän aikana. Esimerkiksi telttojen ja makuupussien myynti on kasvanut räjähdysmäisesti”, Haapanen kertoo.

 

Selvitimme myös missä maakunnassa ostetaan eniten liikuntatuotteita verkossa. Listan kärkeen nousee Lappi, jossa ostetaan selvästi keskivertoa enemmän liikuntatuotteita verkosta. Toisena listalla on Keski-Pohjanmaa, jota seuraa Kainuu. Vähiten liikuntatuotteita verkkoshoppaillaan Ahvenanmaalla. Klarnan ostoindeksi (21.3. – 21.9.2020) Indeksi (100) edustaa keskimääräisen suomalaisen ostoksia, ja maakuntien vertailuluvut osoittavat, tehdäänkö kyseisessä maakunnassa keskiarvoa enemmän vai vähemmän verkko-ostoksia.

 

Klarnan ostoindeksi (21.3. – 21.9.2020)

Indeksi (100) edustaa keskimääräisen suomalaisen ostoksia, ja maakuntien vertailuluvut osoittavat, tehdäänkö kyseisessä maakunnassa keskiarvoa enemmän vai vähemmän verkko-ostoksia.

Maakunta Ostoindeksi (per henkilö) *
Suomi 100
Lappi 161
Keski-Pohjanmaa 127
Kainuu 125
Pohjois-Karjala 114
Pohjois-Pohjanmaa 113
Pohjanmaa 110
Keski-Suomi 107
Pohjois-Savo 99
Uusimaa 99
Pirkanmaa 96
Kanta-Häme 96
Etelä-Savo 94
Kymenlaakso 92
Etelä-Pohjanmaa 91
Varsinais-Suomi 88
Satakunta 88
Etelä-Karjala 87
Päijät-Häme 79
Ahvenanmaa 19